maanantai 28. joulukuuta 2015

Onnellista uutta vuotta!

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, kun en laittanut hyvän joulun toivotusta niin ehkä tämä sitten kuitenkin :)

Meille ei kuulu sen kummempaa, pojat ja Nappi ovat nyt parantuneet kennelyskästä. Saivat sen Jyväskylän näyttelyssä, josta monet muutkin tartunnan saivat ja siksi meillä jäi sitten väliin se kauan odotettu Helsingin näyttely junnutitteleineen. Onneksi ei muille sisaruksille tarttunut että pääsivät tuonne ykkösnäyttelyyn ja hienosti pärjäsivätkin, Sofi kaksi titteliä ja sertiä sekä Junnu yksi titteli ja serti, aivan mahtavaa!!!
Nyt sitten pitää olla jatkossa varovaisempi tuon kanssa ja hakea se rokote, jos siitä vaikka olisi vähän estämään tuon ilkeän taudin tulo, sitä kun on ollut paljon liikkeellä vähän joka puolella.

Koirilla oli toipilasaikana aika lailla mälsää, kun ei saanut mennä kunnolla lenkille. Mutta yritin sitten keksiä kaikenlaista muuta kuten esim. keilan kaatamista ja vähän näyttely- ja tokotreeniä.

Nano ja Nappi eivät ole pahemmin olleet kiinnostuneita kuusesta, ehkä pihtakuusi tuoksuu sen verran laimeasti :) eli koristeet ja pallot ovat saaneet olla rauhassa.

Nyt sitten jänskätään mitä ne tuumaa ilotulitteista...

maanantai 23. marraskuuta 2015

21.11. - 22.11. JKL KV Nano 2 x ROP !!!

21.11.2015 tuomari Gunter Wonisch, Austria

Lähdimme Reijan ja junnujen kanssa ajelemaan la aamuna lumettomasta Ulvilasta. Onneksi ei tarvinnut lähteä kovin aikaisin pimeän aikaan vaan lähtö oli kahdeksan aikoihin. Jo ennen Tamperetta alkoi näkymään valkoista maassa ja mitä pitemmälle ajettiin, sitä enemmän lunta oli. Orituvalla pysähdyttiin mutta turhaan, koska siellä oli sähkökatko.

Kuten jo ennalta tiedettiinkin, siellä oli aika vaikea löytää parkkipaikka mutta kyllä se sitten löytyi. Räpäskää satoi oikeastaan koko viikonlopun ajan Jyväskylässä.

Kooikkerikaveri Susanna oli vastassa katsomassa paperit ja tarkisti vielä Nanolta ja Napilta sirutkin - hyvää treeniä :)

Kasvattaja-Eija jo olikin paikalla Sofin kanssa. Kehä oli ihan kivalla paikalla, vessa oli melkein vieressä, koirien vessa tosin oli kauempana ja se aiheutti välillä kiirettä. Pian tulivat muutkin kooikkeriomistajat mm. Lenni-veli saapui Pirjon ja hänen tyttärensä kanssa. Se oli oikein nätti poika ja oikein kivan luonteinen, tulivat ihan hyvin juttuun Nanon kanssa :)

Pääsimme kivasti treenaamaan viereiseen kehään, koska siellä oli jo kehät loppu. Oli kiva päästä vähän juoksemaan ennen kehää ettei olla niin jäykkiä.

Arvioimme kehän olevan n. klo 13, mutta tuomari oli harvinaisen perusteellinen, joten kehä alkoikin vasta puoli neljän aikoihin - oli siis aikamoinen odottelu :(

Kehät
Ensimmäisenä - taas - oli Nano tällä kertaa Lennin kanssa. Nostin sen pöydälle ja tuomari tokaisi nice girl johon minä naurahdin että boy :) tuomari vähän hämmentyi ja sanoi  tired johon tietysti sanoi että of course you are... Ehkä tämän takia hän unohti vallan juoksuttaa Nanoa, me vain menimme seisomaan. Kaikki muut sitten juoksivat edestakaisin ja ympyrän. Mutta ei tuo näyttänyt haittaavan, kun Nano sai ERI:n ja voitti junnujen kilpailuluokan Lennin saadessa EH:n. Me siis saamme toisen sertimme, ilahduin :)
Uroksissa oli kaksi valiourosta, Kossi ja Viljo. Tällä kertaa tuomari rokotti todennäköisesti Kossin koosta ERI ei SA:ta (?) joten Viljo sai ERI ja SA. Ja niin oli paras uros kehä ja juoksun jälkeen tuomari näytti meille ykköstä!!! Nano oli paras uros!

Narttukehän aloittivat Sofi ja Nappi. Molemmat esiintyivät hyvin ja molemmat saivat ERI:n. Jännitin ihan hirveästi miten käy, kyllähän äiti aina haluaa tyttärelleen parasta - ja - Nappi voitti Sofin ja se tiesi ekaa sertiä mummun mussukalle!!! Vuorossa oli kaksi AVO-luokan narttua, jotka molemmat saivat EH ja sitten tuli vet Wiia, joka sai myös ERI ja SA ja pääsi paras narttu-kehään Napin kanssa. Nappi voitti!!! Eli sellaista tapahtui jota emme edes olleet unelmoineet, että ROP-kehässä olimme me vastakkain! Ja niin siinä sitten kävi että Nano voitti Napin eli oli ROP ja Nappi VSP, aivan mahtavaa!!!


Ja heti oli kasvattajakehä, jossa Eijasta tuli ROP-kasvattaja :) hienoa!



Nanon arvostelu:
"Nice young boy, correct size & proportions, correct forechest & chest for age, nice topline, well angulated, nice ear rings, correct tailset & carriage, nice temperament"
ERI SA JUK1 PU1 ROP SERT

Yritimme hakea pokaalit, mutta paikka oli jo suljettu, saimme ne sitten su-aamulla.

Perjantaina Susanna oli laittanut faceen kuvan BIS-kehien matoista, johon en voinut olla kommentoimatta, että oi kun noita pääsisi kokeilemaan ja niin siinä kävi, että pääsin kokeilemaan niitä peräti kaksi kertaa lauantaina :)

Olin kyllä aivan pyörällä päästäni! huh, Nano ROP jo toisen kerran 11 kk ikäisenä! Kultapojuni <3

Eija ja Sofi tuli kyydissämme, saimme häneltä majapaikan yöksi. Piti siellä totta kai avata kuohari voittojen kunniaksi :)


Olimme jo kovin nälkäisiä, joten oli aivan mahtavaa, että siellä oli odottamassa hyvää ruokaa, nam!
Ja kiitokset täälläkin Eijan majoituksesta ja makoisasta kestityksestä :)

22.11.2015 tuomari Rui Oliveira, Portugal

Aamulla sai auton päältä harjata varmaan 5 cm lunta - kiitti Eija :)

Olimme ensimmäisiä kooikkeri-ihmisiä kehän reunalla eikä kehä ollut vielä alkanut. Ihan kiva kuitenkin että oltiin ajoissa, varsinkin kun huomasin, että olin unohtanut koirien namit eli siansydänpalaset Eijan jääkaappiin. Äkkiä siis ostamaan namia ja sieltä löytyikin ihan kivasti tarjouksia ja ostin siinä samalla Merlinille kivan lelun.

Nyt ei päästy viereiseen kehään harjoittelemaan, joten yritin vähän juosta käytävällä ettei olisi jäykkyyttä.
Pian kehän laidalle tuli Junnu perheensä kanssa. Tänään Justiina ei päässyt, joten kuskiksi oli lähtenyt isä. Kiva nähdä häntäkin ja pikkuveljeä :) Ja Junnu on niin mukavanluonteinen koira, heti moikkaamassa :)

Ja sitten alkoi kehä, heti kun saivat korjattua pöydän.
Kehään siis Nano ja Junnu. Molemmat olivat varsin mallikkaasti ja niin siinä kävi, että Nano voitti tällä kertaa Junnun ja se tarkoitti sitä, että me saimme kolmannen sertin! Nano ERI SA ja Junnu ERI.

Seuraavaksi kehään meni Kossi ja se sai nyt hienosti ERI ja SA. Veteraani Fero sai ERI:n muttei SA:ta eli paras uros -kehässä olikin vain Nano ja Kossi. Ja... Nanosta tuli paras uros, jeee!



Narttukehän aloittivat Sofi ja Nappi. Tällä kertaa Sofi voitti ja sai ERI ja SA ja Nappi sai ERI. Myös Wiia sai ERI ja SA eli he olivat keskenään paras narttu-kehässä. Sofi voitti! 

Ja niin tuli ROP-kehä ja tällä kerralla siellä oli Nano ja Sofi. Tuomari valitsi Nanon ROP-koiraksi, jeee!!! Siis älyttömän mahtavaa, upeeta! Meidän pikkuinen oli viikonlopulla  2 x ROP!!!


Vielä oli kasvattajakehä. Tuomari vain katsoi riviämme ja sitten sanottiin että KP ja ROP-kasvattaja :) eli olisin tänäänkin päässyt kahteen kertaan kokeilemaan BIS-kehän mattoja, mutta tällä kertaa jätettiin väliin ja lähdettiin väsyneinä mutta onnellisina ajamaan kotia kohti.


Nanon arvostelu / Rui Oliveira:
"well balanced head, excellent front, nice quarters, good topline, good shoulders, good length of upper arm, good movement, would prefer a little shorter loin" 
ERI SA JUK1 PU1 ROP SERT

lisää kuvia näyttelyistä löytyy:

http://merjamaki.kuvat.fi/kuvat/21-22.11+JKL+KV/

salasana: Nano1











maanantai 16. marraskuuta 2015

8.11. Wecan 3-luokan agikisat 2 x HYL / Markku Kaukinen

Ei olla kovasti nyt treenattu saatikka kisattu ja se vaikuttaa Merliniin kovasti. Vaikka Marjo Heino treeneissä kehuu, kuinka kiltti Merlin on kun menee just sinne minne pitää mennä niin eipä kisoissa sitten mennytkään. Vaan keksi ihan oman menonsa ilman kunnollisia kontakteja. Yleisö ja ehkä minäkin pikkasen ajattelin että on se kuitenkin hienoa, kuinka innoissaan Merlin meni ja meni vielä ihan kivalla vauhdillakin. Ekan radan loppusuora meni aivan mahtavasti eteen -käskyllä. Ei jäänyt odottamaan minua vaan innolla eteenpäin :)

Ihan mahdollisia radat olisivat olleet jos Merlin olisi ollut kuulolla ja jotkut ansakohdat sain selvitettyäkin :)

Eli treeniä, treeniä ja kisoja vaan lisää, kun vain kerkiäisi.

maanantai 19. lokakuuta 2015

17.10. Hyvinkää (HML Tuulos) Spanielien päänäyttely

Kooikkereita oli peräti toiseksi eniten, pentuja 15, uroksia 30 ja narttuja samoin 30 kpl.
Suuresta määrästä johtuen asetin tavoitteeksi Nanolle ERIä kuten Reijakin toivoi Napille.

Pentujen kehä alkoi klo 9, josta vähän myöhästyimme sumun ja edessä menneen rekan takia. Mutta ihan riittävän ajoissa omaa kehää ajatellen :)

Oli tosi kiva tavata taas Eija& Mari ja Salmelan poppoo sekä koirat. Ja siellä näki kivasti paljon kooikkeri-ihmisiä ja kooikkereita. Reija tunsi ainakin suurimman osan koirista minun pyöritellessä päätä, että miten muistaa...

Aika nopsaan olikin sitten junnukehä. Edellä oleva junnu sai EHn ja mietin, että onkohan kovinkin tiukka tuomari. Olin Nanon kehäkäyttäytymiseen muuten ihan tyytyväinen, mutta seisomassa se ei oikein jaksanut olla pitkään. Mutta ihan ok. Ja me saimme tavoitteemme ERIn!
Sitten tuli "meidän" Junnun vuoro (Damliers Olly JR) ja sekin sai ERIn esiintyen myös hienosti. Niin siinä sitten kävi, että Junnu voitti ja me tulimme toisiksi. Yllättäen kuitenkin tuomari sanoi, että mekin saimme SA:n eli pääsimme jatkoon PU-kehään!

PU-kehässä tuomari tuli kättelemään meidän ja ymmärsin että kun tuli ekaksi meidän luo niin kiitos ja näkemiin. Siitä sitten lähdin, laitoin Nanon häkkiin ja otin hihnan pois. Sieltä tulikin joku hakemaan meidät takaisin, että te tulitte neljänsiksi!!! Kauhealla kiireellä koira pois häkistä ja sekoillen hihna sille ja kehään takaisin kiireen vilkkaa :)
Veteraani tuli ykköseksi ja Junnu mahtavasti kakkoseksi saaden sertin, vau! Kossi oli kolmas ja me neljänsinä saatiin vielä varaserti, olipa hieno juttu :)

arvostelu, tuomari Dinanda Mensink:
"nice type, masculine head, lovely proportions and markings. Nice earrings. Good topline and tailset. Enough angulations. good ribs, strong bone and feet. For the perfection I prefer shorter body. Nice coat and texture. Very nice temperament"

Eli tuomari rokotti koiria yleensä koosta ja rungon pituudesta.

Sitten tuli narttujen junnukehä, jossa Sofi meni oikein hienosti ja oma Nappimme meni todella mallikkaasti, vautsi kun oli hieno katsoa kun neiti esiintyi :) Ja tuloksena ensimmäinen ERI.
Sofi tuli toiseksi ja Nappi kolmanneksi, kumpikaan ei saanut SA:ta eli ei jatkoon.

Tavoitteet siis täyttyivät sekä Nanon että Napin kanssa!

Kasvattajakehässä Nano ei oikein jaksanut keskittyä kuten ei oikein Nappikaan. Tuomari kyllä muuten tykkäsi, mutta sanoi, että näistä tulee liian isoja (?) tykkäsi kyllä kovasti muuten, mm. puhtaan valkoisesta väristä ja samanlaisuudesta.


 
kuva: Justiina Salmela
 






sunnuntai 4. lokakuuta 2015

HML ryhmänäyttely 3.10. Nano ROP!

Kooikkerit olivat tällä kerralla kehän viimeinen rotu ja sinne ajellessa vitsailin Reijalle, että nythän olisi hyvä jäädä isoonkin kehään :) No tavoitteeksi laitettiin kuitenkin ERI ja jos siitä enemmän saadaan, niin on plussaa.

Ilma oli mitä parhain, aurinko paistoi. Viime kerralla tuomari tiputti todennäköisesti SA:n Nanon irokeesin takia ja olenkin vähän sitä yrittänyt pois. Kyllähän sellainen saa olla ja kuuluukin yleensä tähän ikään, mutta se on vaaleampi jolloin kontrasti niskan mustien karvojen kanssa on aika iso.

Oli kiva tavata uusia tuttavuuksia, kooikkereita ja niiden ihmisiä, joidenkin kanssa ollaan kirjoiteltukin kooikkerijuttuja jo ennen.

Sitten tuli kehä. Ensin oli kaksi pentua. Nättejä pentuja, jotka molemmat saivat KP:n ja niin Sasusta tuli ROP-pentu ja siskosta Javasta VSP-pentu. Heillä lähti siis näyttely-ura kuten meillä :) onnea sinne!

Sitten olikin meidän vuoromme, tällä kerralla olimme ainoa junnu-uros. Nano oli tavalliseen tapaansa miellyttävä ja esiintyi ihan ok. Selkätupsusta hän mainitsi, mutta positiivisella mielellä: onpa hauska tupsu :)
Ja niin me saimme ERI:n ja kuulin ensin väärin että sanoi ettei SA:taja ihmettelin sitten kun sanoi, että vielä paras uros-kehään. Reija sitten sanoi, että nostihan se sen vaaleanpunaisen myös.

tuomari Jaana Hartus:
    erinomaista tyyppiä oleva. Hyvin tasapainoinen, lupaavarunkoinen uros, jolla hyvin kulmautuneet hyväluustoiset raajat. Erittäin lupaava, oikeanmuotoinen pää. Hyvät korvakorut. Kepeät tyypilliset liikkeet. Hieman mustaa ruskean seassa
Seuraavaksi oli kaksi AVO-urosta. Heille molemmille tuomari antoi EH ja niin Nanosta tuli paras uros ja sai ekan sertinsä :) tuomari hauskasti sanoi, että tällaista sertiä tässä olisi teille tarjolla :) Minulla varmaan hymy ylsi korviin saakka!

Sitten tuli nartut ja tuomari oli niidenkin kanssa aika tiukka, toisaalta eka aristeli ihan hirveästi ja Nappikin vähän panikoi kun piti alkaa seisomaan tuomarin edessä. Oletamme kuitenkin että rankaisi koosta, koska takana oli niin pieni narttu. Luulimme ensin sen nähdessämme että tänne tuli 4-5kk pentu... Olihan Nappi sen edessä ison näköinen. Ei kuitenkaan mitannut kuin Sasun ja Nanon.
Niin tuomari antoi sitten kaikille kolmelle junnu-nartulle EH. Vielä oli vuorossa veteraani-narttu, joka sai ERI muttei SA. Ja niin me mentiin yksin ROP-kehään ja tuomari taas veulasi, että nyt olisi sitten tällaistakin tarjolla :) Huh kuinka onnellinen olin, tämä oli ensimmäinen kerta, kun minun koirani oli ROP Suomessa ellei ROP-pentua lasketa...

Vähän onnea himmensi Napin EH, mutta kun kaikki muut saivat samoin, niin se ei tuntunut kuitenkaan niin pahalta.

Aika pian oli iso ryhmäkehä eikä siellä tietystikään jatkoon päästy, mutta oli kiva kokemus :)





tiistai 22. syyskuuta 2015

Hyvinkää RN 20.9. tuomari Paavo Mattila

Koska meillä oli jo klo 9 kehä, päätimme vuokrata mökin, ettei tarvitsisi herätä niin aikaisin ja samalla oli pieni lomanpoikanen kun Japillakin oli vapaata ja näin myös Merlin pääsi mukaan mökille.

Mökki oli Mäntykallion lomamökeistä isoin ja oikein mukava kaikilla mukavuuksilla, lisänä vielä takka ja puulämmitteinen sauna, josta sai oikein makoisat löylyt :)


Aamulla minä ja Reija sekä pennut lähdimme ajamaan Hyvinkäälle ja mietimme, että toivottavasti kehämme sijaitsee vähän paremmassa paikassa kuin viime vuonna. Ja onneksi niin sitten olikin. Ilma oli vähän viileä eikä aurinko paistanut, mutta mitä tärkeintä, ei satanut. Oli kiva tavata taas Kirsi ja Sari Nellan ja Iiriksen kanssa, kuten tietysti muitakin kooikkeri-ihmisiä :)

Vähän alkoi jännittää kehä varsinkin kun Nano sai moikata muita kooikkereita ja se meni vähän sekaisin innosta eikä oikein jaksanut keskittyä.
No pian kehä sitten alkoi ja me tuttuun tapaamme olimme taas kehän ensimmäiset. En tahtonut saada oikein Nanoa esiintymään, kun toinen uros oli kehässä aina Nanon katseen edessä, olisi mennyt moikkaamaan, mutta jossain vaiheessa he siirtyivät pois. Kyllähän Nanon pitää kestää muut koirat kehässä, pitää tätä vaan treenata. Yleensä kyllä ei ole haitannut, mutta ehkäpä nartut vähän sekoittivat nuoren uroksen päätä ennen kehää. Pöydällä se oli oikein mallikkaasti. Tuomari alkoi tutkia turkkia ja sanoi, että tämä kohta on ok, jossa siis oli mustaakin joukossa, mutta sitten sanoi, että tuota irokeesia ei saisi olla ja väärän laatuista karvaa. Menin siihen tokaisemaan, että pitääkin olla tässä vaiheessa niin tuomari sanoi, ettei kaikilla ole niin siihen (hups...) menin vielä jatkamaan, että kaikilla niillä yleensä on, jolle tulee hyvä turkki... ei onneksi laittanut pahakseen, mutta koska muuta negatiivista ei löytänyt, niin irokeesi sitten tiputti meiltä SA:n. Juoksutti meitä kyllä normaalia enemmän kehässä eli oli varmaan lähellä se SAkin, mutta ei. Kovasti kehui ja sanoi, että tulee oikein hyvä koira, kun kehittyy vielä. Toinen uros AVO-luokassa sai sitten sertin ja tuli vielä ROPiksikin.

arvostelu:
"hyvin rakentunut nuori uros, jolla oikeat mittasuhteet. Hyvänmallinen pää, hyvin kehittynyt runko. Hyvä ylälinja. Sopivasti kulmautuneet raajat. Hyvä karva tulossa, Ajoittain hieman korkea häntä. Hyvät liikkeet. Miellyttävä käytös"

Tähän tulokseen olen kovin tyytyväinen :) niin paljon hyvää löytyi omasta "vauvastani"

Nappi esiintyi aivan upeasti kehässä, mummu oli siitä niin ylpeä! Koosta todennäköisesti rokotti sitten sen verran, että se sai EH:n. Ihmettelimme kyllä kovasti ja kuulemma kehui myös koiraa kehän jälkeen. Mutta kaikki tietävät että tällaista tämä näyttelyelämä on ja kuulemma tämä tuomari sijoittaa todella harvoin junnun aikuisten edelle.

Ja oikeastaan oli hyvä että näin kävi, koska Reijalle alkoi nousta kuume eikä todennäköisesti oltaisi voitu jäädä ryhmäkehään, joka olisi ollut vasta kuuden tunnin päästä.

Kaiken kaikkiaan oli todella kiva viikonloppu :)

Nano mätsärissä 13.9.

Ajattelin tekevän hyvää Nanolle treenata vielä kerran näyttelyä ennen 20.9. ekaa sertin metsästysnäyttelyä. Harmillisesti Nappi ei tällä kertaa päässyt, kun oli vähän toipilaana vatsataudista.

Nano sai punaisen ja tuli punaisten kolmanneksi :) komeaksi pojaksi siellä kehuttiin kentän laidalla :)

torstai 10. syyskuuta 2015

5.9. Wecan kisat: eka SM-0!!!

Weca ja oma seura järjestivät yhteiset kisat Harjavallassa 5. - 6.9.
Kolmosille oli lauantaina 2 agirataa ja yksi hyppyrata, josta 2 viimeistä oli samalla piirinmestikset.

Eka rata oli Petteri Kermisen käsialaa ja kuten tunnettua, hänellä oli siellä aikamoinen määrä ansoja ja niin me sitten yhteen sorruttiin. Muutenkin meno oli melko takkuista kuten nyt on tahtonut olla aina eka rata meillä. Siis HYL. Ja mielessäni ajattelin että oli radalla hyviäkin kohtia ja tämä ei ollut vielä piirim. rata.

Sitten Tuli tuomaroimaan Pertti Siimes. Agirata oli ihan mukava, ansojahan sielläkin oli mutta kaikki saatiin hanskattua, kepeille meno vaan meni niin vauhdikkaasti että meni ohi ja siihen suttaantui aikaa, tulos 5+7,36= 12,76 ja sijoitus 14. eli meidän eka tulos kolmosissa :) Ja niinhän sitten ajattelin ettei meidän vauhti kolmosissa taida vielä mitenkään riittää.

Siten olikin vuorossa viimeinen hyppyrata. Meillä meni se yllättävän hyvin ja... tulos 0 aliajalla -0,10 s. Mahtavaa, meidän eka SM-0!!! Olin aivan pyörällä päästäni jos siitä kuten myös siitä että kisaamassa oli vanhoja konkareita ja silti sijoitus oli 4./26 ja näillä yhteistuloksilla olimme piirinmestaruuskisan 5. sijalla :)

ei paha kolmosten korkkaus :)

Ja mikä mukavinta, kisoissa oli katsomassa tukijoukkoni Reija ja Japi, Napin ja Nanon kanssa :)

Oikein hieno päivä kaiken kaikkiaan, vaikka kastuttiinkin viimeisellä radalla.

hyppyrata:
 
kuvia:
 

 

tiistai 25. elokuuta 2015

Rauman kisat 16.8. - nousu kolmosiin!!!

Raumalla oli tarjolla kolme kisaa, pakkohan sinne oli mennä kokeilemaan, josko nyt olisi meidän vuoromme nousta kolmosiin.

Ajelimme taas asuntoautolla, Nano mukana. Aurinko paistoi hienosti koko päivän.
Tapasimme tuttuja siellä ja kuulimme että on vaikeita ratoja ja ihanneaikoja.

Ekalla agiradalla meillä meni muuten mielestäni aika hyvin, mutta jostain kumman syystä Merlin otti kiellon hypyllä ja siitä vitonen...ja peräti 7,5 s yliaikaa! Huh huh, en mielestäni niin hitaasti menneet mutta ei auta itku markkinoilla. Ajattelin vaan että tervemenoa tämän päivän nollat noihin yliaikoihin.

Siirryimme toiselle kentälle ja juttelimme siinä niitä näitä, kun yhtäkkiä ikään kuin heräsin, että nyt on jotain pahasti pielessä, kun ei tuota rataa rakenneta ja juoksin toiselle kentälle. Ja niinhän siinä kävi, että siellä oli täydessä käynnissä rataan tutustuminen... minä sinne kauhealla kiireellä juoksemaan ja kerkesin sen kahteen kertaan juosta, kun puhallettiin pilliin. Että näin, olen AINA ennen opetellut radan ennen rataan tutustumista ja nyt kävi näin. Radalla sain Merlinin huomion ansakohdissa karjaisemalla tässä-sanaa ja tällä kerralla se toimi - en tiedä oliko ratamme kaikkein paras ja kaunein, oli siellä turhan pitkiä kaarroksia, ja siksi ajattelinkin ettei missään nimessä voinut olla aliaikaa, mutta...vähän yli 2 s oli aliaikaa ja ME VOITIMME!!! Sillä radalla tuli meidän lisäksi medeillä vain toinen tulos, mutta se ei ollut 0-tulos, makseilla tuli vain yksi tulos...

Voitte vain kuvitella kuinka mahtava olo oli, kun pääsimme vihdoin kolmosiin, jeee!!! Ja tuntui aika nostalgiselta, että se tapahtui vielä Raumalla, missä ollaan jokunen agisertiruusuke saatu (Uki, Nipsu, Merlin) Oli hienoa, että Japi oli videoimassa ja katsomassa, silti taas kaipailin sinne onneani jakamaan myös Reijan, mutta ei voi mitään kun toinen on töissä :( toisaalta onhan se tärkeämpää että on töitä.

Nyt sitten pääsemme Merlinin kanssa Wecan ja omaan seuran järjestämiin piirinmestaruuskisoihin ja kuten olen Reijalle luvannut, se saa myös jatkossa kisata Merlinin kanssa, jos haluaa joskus kokeilla.






Tampereen agikisat 9.8. (Takut)

Yhteisen lomaviikon alkajaiseksi lähdimme asuntoautolla Tampereelle toiveena nousu kolmosiin. Siellä oli yksi hyppyrata ja yksi agirata, tuomarina Jari Helin.

Ekalla radalla tuli vitonen ja sillä tuloksella yllättäen voitimme :) Palkinnoksi saimme lahjakortin seuraaviin kisoihin ja Peten koiratarvikkeeseen ja koiravitamiinipurkin.

Toisella radalla tuli kaikenlaista hässäkkää, siitä 15 vp ja yliaikaakin, sillä tuloksella tultiin neljänsiksi. Olin jo menossa pois kun yhtäkkiä palkintojen jaosta kun kuulin meidän nimemme. Siellä palkittiin neljännetkin :) no lahjakortti paikalliseen lemmikkitarvikekauppaan, mutta ajatus oli kiva :)

Kaiken kaikkiaan oli ihan kiva päivä, radat olivat ihan kivoja, aurinko paistoi, tapasimme tuttuja ja uusia tuttavuuksia sekä Kari Jalonen ohitse mennessään rapsutteli Merliniä ja se oli aivan innoissaan :) siis Merlin...

perjantai 14. elokuuta 2015

Pentutreffit 2.8. Tampereella

Meitä suosi tänään mukava auringon paiste, kun vihdoin pääsimme tutustumaan Nanon ja Napin sisaruksiin ja niiden omistajiin sekä myös isän Ollin omistajaan Outiin. Oli kiva nähdä myös Eijaa puolen vuoden jälkeen. Velda oli aivan ihana kuten aina.

Treffit pidettiin Tampereen Sportdogparkissa, jossa ensin kävimme yhteislenkillä ja sen jälkeen Outi piti meille pentuagikoulutusta.

Sisarukset olivat melko lailla saman oloisia ja kokoisia, on kyllä onnistunut pentue :) kauniita ja komeita kaikki!

Nano oli tavalliseen tapaansa sosiaalinen sekä muita koiria että ihmisiä kohtaan. Oli kyllä jykevän näköinen muiden joukossa, mutta niinhän se oli pentunakin :)

Nano aristeli hallin tunnelmaa (ekaa kertaa hallissa...) eikä olisi halunnut jäädä odottamaan hallin seinän lähelle. Myös uudet putket jännittivät. Oli oikein kivat treenit, kaikki pääsivät pariin kertaan kentälle.

Sitten käytiin vielä lenkillä ja syötiin Eijan tuomia herkkuja, mmm ne uudet mansikat veivät kielen mennessään taas.

Oli tosi kiva juttu, että Reijakin pääsi töiltään Napin kanssa treffeille. Molemmat pennut olivat niin mallikkaasti takahäkissä, ei kuulunut mitään vinkunaa kumpaankaan suuntaan.

Henkilön Justiina Salmela kuva.

maanantai 3. elokuuta 2015

Pori KV 1.8.2015

Tällä kerralla näyttelyyn ilmoitettiin vain Nano ja Nappi. Merlininkin ilmoittamista mietin, mutta kun katselin kahden koiran ilmohintaa, niin päätin jättää väliin sen kanssa. Ja taisi olla ihan hyvä valinta, koska tuli sitten ennusteesta poiketen tosi surkea sadeilma.
Otin Nanolle Merlinin talviloimen pitämään vähän sadetta ja lämpöä. Hain anopinkin katsomaan näyttelyä.
Eipä siinä kauaa ehditty sadetta harmittelemaan, kun alkoi kehä ja sadekin loppui siinä sopivasti, kuuluttajahan kertoi että sade loppuu klo 10, joka tällä kerralla yllättäen piti paikkansa :)
Tuomarina oli Nikola Smolic, oikein mukava tuomari. Kerran olimme ennen käyneet hänellä Merlinin kanssa saaden varasertin.
Tutki edellisestä poiketen maassa, ehkäpä siksi ettei järjestäjät olleet tuoneet kehään lainkaan pöytää. No ei se Nanoa haitannut, ja Nanosta tykkäsi ja sai KP:n. Tuntui kivalta, kun hän kätteli kehän jälkeen :)
Sitten oli Napin vuoro, vähän jännättiin, miten tutkiminen menee ja kyllä se vähän aristeli, mutta hyvin Reija piti sitä paikoillaan ja loppujen lopuksi meni ihan kivasti. Nappi osaa seisoa tosi mallikkaasti. Ja niin sekin sai KP:n ja heti olikin sitten paras pentu-kehä. Juostiin ympäri ja tuomari kätteli meidät ja Nanosta tuli taas ROP-pentu :) ja Napista VSP-pentu eli saimme sen mitä toivoimme :)
Sydäntä lämmitti kovasti varsinkin Nanon arvostelun ensimmäinen kohta :)
"excellent type, very nice head and expression, correctly angulated both ways, strong topline, sound mover"


perjantai 24. heinäkuuta 2015

Agipitsi 2015

Kovat oli odotukset päästä kolmosiin, kun oli tarjolla 5 mahdollisuutta Raumalla. Toisaalta tiesin, että Merlin on tällä hetkellä vieläkin tardak-piikin takia hitaampi ja varsinkin siksi, kun sen kanssa ei ole oikein voinut kuntoilla saatikka treenata sitä "tatsia", jota agilityssä tarvitaan.

Eka agirata meni Merlinillä ihan haahuiluksi enkä minäkään todellakaan parastani esittänyt :)

Toinen agirata olikin sitten jo aivan toista luokkaa. Oman kiirehtimiseni (turhan sellaisen) takia Merlin otti A.lta vitosen, jota ei ole tehnyt pitkään aikaan. Olisi ollut luvan arvoinen tulos muuten.
On se niin hilkulla :)

Kolmas rata oli hyppyrata, jossa Merlin meni hypyn ohi ja siitä vitonen. Reissukaverini Annamaria nousi tällä radalla hienosti voittotuloksella kolmosiin, onnea heille!

Japi piipahti kisapaikalla Nanon kanssa, se sai vähän totutella kisatunnelmaan.

Sunnuntaina oli kaksi agirataa.
Ensimmäinen oli 0-rata, mutta koska Merlin on nyt hitaampi, sitä nopeampia oli kolme eikä saatu luvaa.

Toisella radalla oli taas jotain ihan ihme hässäkkää, eli moninkertainen hyl.

Summa summarum, vaikka saatiin välillä vettä niskaamme, oli aivan kiva viikonloppu, tuli tavattua tuttuja ja sain taas uusia tuttuja ja oli hieno katsella heidän onnistumisiaan. Kooikkereitakin oli palkintopallilla kivasti :)

tässä 0-ratamme:
http://youtu.be/PxmW-NeXqpA





perjantai 26. kesäkuuta 2015

Juhannushaisteluja

Juhannus oli vähän erilainen kuin ennen, koska Japi ja Reija & Teemu joutuivat töihin. Näin ollen Nappikin pääsi vain käymään juhannusaattona ja sitten vasta juhannuspäivänä sai olla siellä kauemmin. Juhannus meni kivasti, hyvää ruokaa (paljon), saunomista ja hyvää seuraa. Eipä paljoa haitannut sadekaan.
Ainoa moka taisi olla se, kun olin ostanut vahingossa peruna-sipulisekoituksen sijaan ranskalaisia, 1,5 kg... Ja kun sen huomasin, oli kaupat jo kiinni. Onneksi sain yhden pussin "lainaksi" oikeanlaisia ja sitten kokeilin, onnisutisiko kinkkukiusaus ranskalaisistakin ja kas kummaa, siitähän tuli ihan hyvää. Piti vaan pilkkoa niitä ranskalaisia pienemmiksi.

Merlin tykkää kovasti olla mökillä ja Nano on myös hyvin sinne sopeutunut, uskoo sanaa jopa paremmin kuin Merlin. Harmi, että tänä vuonna ollaan keritty niin vähän mökille tai sitten on ollut niin kamalaa ilmaa ettei olla viitsitty sinne mennä sadetta pitämään.




Uudet hajut kiinnostavat kovasti koiria.








Nano puri sitten eilen kolmannen kerran sähköjohdon rikki, onneksi tälläkään kertaa ei sähköiskua saanut (pariin kertaan ei ole ollut sähköä johdossa, nyt olisi ollut). Laitan tänään kaikkiin johtoihin sitä pahanmakuista suihketta, jos se auttaisi. Ikävä juttu :(

Nano menee todella kivasti pentuagissa, kun nyt pääsimme oikein Reetan oppiin vähäksi aikaa, kun Merlin on "sairaslomalla". Hyvin tottelee ja tykkää kovasti. Eilen mentiin kentälle, niin sillä oli ihan hirveä kiire päästä kentälle :) Siitä on kasvamassa hyvä agilitykoira!
Merlinin kanssakin ollaan vähän jo kokeiltu agilityä matalilla esteillä, onneksi se on jo melko lailla parantunut. Toivottavasti vaiva pysyy pois. Tänään alkaa 2 viikon kesäloma, silloin olisi tarkoitus mennä ultraamaan eturauhanen.

Innolla odotan että Nappi tulee tänään hoitoon, kun Reija menee iltavuoroon :) saavat pennut taas kisata keskenään!

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Nano jo kuusi kuukautta!

Kylläpäs aika vierähtää nopeaan, meidän vauvat ovat jo 6 kuukautta :)

Nano on nyt 10,5 kg ja 39 cm, toivottavasti ei enää paljon kasva korkeutta.




Eilen siskon Napin kanssa oli kivoja kuraleikkejä :)


ja tänään käytiin Harjavallassa lenkillä, Merlin, Nano & minä


sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Spanieliliiton II-erkkari 17.5.2015

Niin koitti se odotettu päivä, kun päästiin ensimmäisen kerran virallisen tuomarin arvosteltavaksi Napin ja Nanon kanssa. Ikää heillä oli 5 kk 10 pv eli ihan vauvoina pääsivät ekaan näyttelyynsä. Merliniä en ollutkaan ilmoittanut, koska tiesimme aiemmasta näyttelystä, ettei kannata viedä, Markku Kipinä on erittäin tarkka koosta ainakin kooikkereilla. Ja ihan hyvä etten ollut ilmoittanut senkään takia että Merlin jotenkin loukkasi toisen takajalkansa. Mutta siitä kirjoitan oman jutun.

Pennut olivat tosi kiltisti autossa matkan ajan, kumpikaan ei äännähtänytkään.
Oli luvattu sadetta iltapäivällä viim. klo 15 aikoihin, joten oli mukava yllätys, kun koko päivän oli oikein mukava keli ja aurinkokin paistoi suurimman osan ajasta.

Aika nopeasti tuli meidän kehä, ei siinä kovasti ehtinyt jännittämään, kun kerran Nano oli ensimmäinen koira tuomarilla.

Hän halusi katsoa pöydällä (tiedossa oli...) ja katsoikin sitten tosi kauan siinä ja samalla arvosteli, joten kuulin samalla mitä sanoi. Ja Nano oli varsin mallikkaasti pöydällä vaikka itse ähän pelästyin kun pödällä oli mitta ja tuomari tiputti sen vahingossa aika äänekkäästi ja ehdin jo ajatella, että nyt Nano pelästyi. Mutta ei haitannut :) Sanoi vaan, että ei hän näin nuorta mittaa ja oletettavasti ei tulekaan liian isoksi. Rungon pituudesta sanoi, ettei sitten saa tulla yhtään pituutta enää lisää. Tiesimme, että on kovin tiukka pennuillakin, ei jakele helposti KP:tä joten vähän jännitti miten käy. Mutta tulihan sieltä se KP eli tarkoitti sitä että pääsee ROP-pentukehään :)
Sitten heti oli Napin vuoro ja sekin oli oikein mallikkaasti pöydällä vaikka kestikin kauan. Välillä se yhtäkkiä hyppäsi pöydältä pois, muttei se tuomaria haitannut. Ja niin siinä kävi, että Nappikin sai KP:n ja päästiin  yhdessä ROP-pentukehään. Juoksutti meitä yhdessä ja sitten hän sanoi, että näin tällä kertaa ja antoi meille punaisen ruusukkeen :) Olimme todella iloisia siitä, että eka näyttely meni näin erinomaisesti ja oli sitten kiva lähetellä yhteiskuvaa palkintojen kanssa Eija-kasvattajalle :)
 

tuomarin arvostelu:
"tasapainoisesti rakentunut, hyväluustoinen hyväkäytöksinen pentu, hieman pitkä runko, hyvin kulmautunut, tilava, pitkä rintakehä, hyvä takaosa häntä, maskuliininen,täyteläinen kuono-osa, hyvä pigmentti. vahvat leuat, hyvät korvat, kauniit tummat silmät. Hyvä värijakauma. Lupaavat korvakorut, hyvä ylälinja & häntä, vaivaton tasapainoinen askel"

Isossa paras pentu-kehässä kävi sitten niin, että olimme ainoat, jota ei palkittu :( oli kovin erikoisen tuntuista että seisoimme siinä kahdestaan voittajan kanssa, mutta kuulemma näinkin päin joskus tehdään ja nyt vaan sattui niin, että oli vain yksi enemmän. Höh :(

Mutta kaiken kaikkiaan todella hieno päivä ja sitä paransivat vielä:

- lapsuudenystäväni tuli käymään siellä, oli tosi kiva tavata taas pitkästä aikaa
- sain handlata Noran suloisen 10 kk vanhan fieldspanielinartun Hertan, jossa sitten Noran Nuca tuli PN1 ja Hertta PN2 saaden toisen sertinsä :)
- pennut herättivät siellä kovasti ihastusta, taisivat olla nuorimmat pennut :) positiiviset kommentit lämmittivät mieltä :)

perjantai 15. toukokuuta 2015

Helatorstain match show Kokemäellä

Päätimme lähteä saamaan vielä viimeiset kunnon treenit ennen kakkoserkkaria 17.5. Kokemäelle. Siellä oli tällä kertaa miestuomari.
Oli oikein mukava mies ja kohteli koiria kivasti. Hän katsoi pienet pennut pöydällä ja seisotti eli normaalista poiketen ei juoksuttanut ollenkaan. Saatiin sininen, vaikka sanoi tosin, että on vaikea valinta tällä parilla. Nano laittoi tänään normaalia enemmän takapuolta maahan eli meni istumaan, joka varmasti vaikutti asiaan.

Sitten olikin jo Napin vuoro, tyttö meni nätisti ja tuomarin käsittely pöydällä sujui ihan ongelmitta vaikka vähän piti Reijaan nojautua. Se sai myös sinisen tällä kertaa joten ekaa kertaa mentiin yhdessä jatkokehään.
Se tulikin pian kun ei pieniä pentuja ollut kuin 13.
Kierrettiin ympäri ja pysähdyttiin, tuomari vähän katseli ja sanoi minulle että olette ykkösiä. Minä olin niin hämmästynyt, kun yleensähän aina sanotaan "huonoimmasta" alkaen ja siksi mietinkin ensin, että mahdoinko kuulla oikein. Mutta oikein kuulin :)
Nappi tuli tällä kertaa neljänneksi. Ruusukkeet olivat nätit, lisäksi tuli pikku pussi koiranruokaa ja Nanolle ainakin puruluu ja purunarulelu.
Vähän aikaa sitten odottelimme isoa kehää, sää oli aika suosiollinen, aurinko paisteli välillä. Tosin tuuli oli välillä aika viileä.

Isossa kehässä juostiin ympäri ja sitten seisottiin. Nano taas laittoi niin mieluusti peppuaan maahan että olin ihan varma, että ollaan tässä kehässä viimeisiä. Mutta ei oltu vaan kuudensia. Kaikki 8 palkittiin, joka oli mieluisa yllätys. Saatiin pokaali, ruusuke ja koiranruokaa

 

Nyt lähdetään ihan hyvillä mielin Marttilaan sunnuntaina. Vähän pitää yrittää vielä treenata tuota seisomisen kestoa.
Merlin harmillisesti venähdytti itsensä juostessaan haukkumaan pellolla olevia lintuja, voi sitä rassukkaa. Onkin ollut onnea, ettei ennen ole mitään tällaista käynyt, kun lähtee niin rajusti aina lintuja "omalta takapihalta" hätyyttämään.

torstai 7. toukokuuta 2015

Merlin EE ja FI MVA

Sain Virosta odotettua postia, jolla sain Merlinille näkyviin uusia titteleitä :)

Tällaiselta se nyt näyttää koiranetissä:



                                           Henkilön Merja Mäki kuva.

Nyt sitten on vielä haussa Latvian MVA :)

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Mätsäri 1.5.

Näyttelytreeniä mentiin hakemaan vappupäivänä. Jännitin heti alkuunsa, että miten nyt menee. En olisi ilmoittanut Merliniä lainkaan, mutta kun Reija sen halusi esittää, niin mikä ettei.

Pian olikin pienet pennut. Nano sai punaisen ja Nappi sai sinisen. Punaisissa Nano pääsi 4. sijalle ja sinisissä Nappi voitti!!! Ihan mahtavaa! Nyt pääsi Reija ekaa kertaa oman koiran kanssa BIS-kehään :) Nano taas ei oikein pystynyt keskittymään, eli käyttäytyminen oli juuri sellaista kuin voisi näin nuoren pennun käyttäytyvänkin...




Merlin oli pienissä aikuisissa ja kuulemma tuomari kehui sen liikkumista. Se tuli punaisten kolmoseksi :)

Sitten olikin jo BIS-kehä jossa tällä kerralla palkittiin 4 parasta, Nappi ei enää sijoittunut siinä. Mutta oli kyllä hieno esiintyminen pienessä kehässä, isossa kehässä näkyi jo pikkusen väsyminen.

Tästä on hyvä mennä Marttilan kakkoserkkariin.

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Match show Porissa 26.4.

Tänään oli vihdoin sellainen päivä, että päästiin rokotusten varoajan jälkeen ensimmäistä kertaa näyttämään pentuja mätsäriin. Vettä satoi, kun ajoimme pelipaikalle, mutta onneksi sade loppui siihen. Maa ja nurmikko oli kuitenkin märkää ja oli aika kylmä, joten koiria piti yrittää kuivailla ja nostaa pentuja välillä syliin.
Mietin ensin että kannattaako Merliniä ilmoittaa sinne lainkaan, jolloin pääsisimme nopeammin pois - niin silloin luulimme :)

Pienten pentujen kehä tulikin pian, Nanon vuoro oli ensin. Nano kulki ja seisoi niin mallikkaasti! Tuomari tykkäsi kovasti ja antoi punaisen.
Nappi harmillisesti taas pelkäsi pöytää, jonka vuoksi tuomari antoi sinisen. Tykkäsi kyllä muuten tytöstä :)

Sinisten kehässä Nappi tuli neljänneksi saaden hienon vihreän ruusukkeen ja pokaalin ja nameja.

Punaisten kehässä yllättäen tuomari arvosti Nanon ensimmäiselle sijalle! Ei ole tosi: Nanon ensimmäinen mätsäri 4,5 kk ikäisenä ja heti pääsi isoon kehään !!!

Merlinistä tuomari muuten tykkäsi, mutta asenne näytti tuomarin mielestä sellaiselta ettei voisi vähemmän kiinnostaa ja tuli sin 2.
Tuomari kysyi että ovatko sukua, kun liikkuvat niin samalla tavalla siis erinomaisesti, juu on eno.

Jos siis Merlin olisi mennyt iloisemmin, minulla olisi ollut kaksi koiraa isoon kehään :)

Ison kehän laidalla katselimme että jee siellä palkitaan kaikki kahdeksan :)

Meidät asetettiin järjestykseen niin että pienet pennut olivat viimeiseksi ja Nano siin punaisten voittajana toiseksi viimeinen. Sitten tuomari sanoi, että lähdetään heti täältä loppupäästä liikkeelle ja laittoi viimeisen kahdeksanneksi. Odotin sitten että seuraavaksi on meidän vuoro 7. sijalle mutta ei, vaan tuomari hyppäsi meidät yli, ja minä mielessäni että WHAT...
Ja sijoittelu sen kuin jatkui, kunnes meitä oli enää kolme ja juoksimme kehän ympäri ja... meitä ei vieläkään laitettu pois vaan päästiin vielä kierrokselle aikuisen sakemannin kanssa. Nano oli jo väsynyt ja minäkin jännitin ihan hirveästi eli menin varmaan liian lujaa, jolloin Nano ei tietenkään mene niin hyvin ja sitten meidät laitettiin pitkän harkinnan jälkeen toiseksi ja syy oli se kuulemma, että pikku pentu oli jo niin väsynyt, ettei enää jaksanut mennä kehässä niin hyvin kuin meni pienessä kehässä. Ja olihan se ressukka ihan oikeasti väsynyt jo.
BIS-2! En olisi sellaista ikinä uskonut, ainakaan ensimmäisellä kerralla. Näin upeasti siis se näyttelyura alkoi Nanolla:)

Nano BIS-2

Merlin sin 2.

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Narva show 2 x CAC 18.5. ja 19.5.-> Merlin FI EE LV MVA!!!

En olisi lähtiessäni uskonut, että paluumatkalla autossamme on kaksinkertaiset ROP-koirat, mutta niin vain kävi, että sekä Tina Peixoto lauantaina että Marko Lepasaar sunnuntaina arvosteli Merlinin ROP:ksi kuten kävi Hertta-fieldspanielitytöllekin.

Kooikkereita siellä oli Merlinin lisäksi Pekko ja Tara. Tara oli molempina päivinä VSP. Kävimme kääntymässä myös isossa kehässä, mutta siellä ei sijoitusta enää tullut.

lauantai 18.5. tuomari Tina Peixoto, Portugali:
"lovely type, strong male, good bones for body, masculine head, correct expression, good neck  topline, bit long in loin, correct angulations, good coat, correct colour, bit open front movement, side movement ok"

sunnuntai 19.5. tuomari Marko Lepasaar, Viro:
"3 aastane, hea luustikuga, väga täiline pea ja ilme, öige hambunus, öige pikkusega kael, suurepärane seljajoon ja sala-asetus, suurepärased nurkad ees ja taga, sooviks veidi rohkem temperamenti, suurepärane liikumine, sooviks veidi rohkem pruuni väri kehol"

vapaasti käännettynä: 3 vuotias,  hyvä luusto, hyvä tyypillinen pää ja ilme, oikea purenta, oikea kaulan pituus, erinomainen ylälinja ja hännän asento, erinomaiset kulmaukset edesssä ja takana, saisi olla vähän enemmän temperamenttia, erinomainen liikkuminen, saisi olla vähän enemmän ruskeaa kehossa" 

Hotellin edessä lauantain saalis

näyttelypaikka


Kyllä välillä tuntui siltä, että mihin me oikein ollaan eksytty, kun ei edes englannin kielellä pärjää, mutta kaikista selvittiin kunnialla ja tärkeintä molempien ilo, että kannatti lähteä.

Merlinistä tuli näillä kahdella sertillä samalla Viron, Latvian ja Suomen muotovalio :)



maanantai 6. huhtikuuta 2015

Turku kv 29.3.

Sain Reijan kaveriksi näyttelyyn. Mietin, että vaikkei todennäköisesti sertiä saada, niin on kiva nähdä tuttuja siellä.

Tuloksena ERI ilman SA:ta, arvostelu:
Francesco Cochetti: "limited size, correct bite. good head and expression, neck, shoulder, topline, stillset, good rear angulation. good coat, moves quite well. he should have more drive.

Ja olihan Merlin ihan oikeasti vähän nuutuneen oloinen, piti melkein vetää perässä. Siksipä heti tilasinkin sille hierojan, jos vaikka olisi jumeja selässä.



sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Pentujen eskari alkoi 21.3.

Niin  alkoi sitten ensimmäinen ohjattu koulutus pennuilla, eskari TVA:n hallilla Noormarkussa. Tämä on 8 kerran kurssi, toivottavasti siellä saadaat hyvät eväät jatkoa ajatellen.

Treenattiin ensin sellaista että laitettiin alustalle nami ja pidettiin hihnasta ettei koira saanut namia. Kun luovutti eli istui tai katsoi ohjaajaa, sai hakea namin. Sen jälkeen treenattiin namiin innostamista ja lopuksi kaikki kokeilivat luoksetuloa.

Nano tulee yleensä todella lujaa, kun sitä huutaa luokse. Nyt oli uusi paikka ja maassa jotain sellaista jonka voisi olettaa ruuaksi joten eipä tullutkaan :) ja kun kouluttaja otti hihnan pois ja yritti pitää pannasta niin Nano sai ihan sätkyn - höh kun yleensä ei pelkää toisia ihmisiä. No totuttamista vaan lisää...
 Lopuksi vielä pikkuiselle pissalenkille.

Reija laittoi viestiä, että Nappi meni kotona heti nukkumaan. Meillä taas Nano juoksi ensin Merlinin kanssa ulkona ja sitten yksinään pallon kanssa kun Merlin ei enää viitsinyt. Kun tuli sisälle niin kisailu alkoi parivaljakolla. Ihmettelin että eikö lainkaan tule väsy. Sitten iltaruoan jälkeen kuin taikaiskusta tuo duracell pupu nukahti :)

Herttaan tutustuminen 21.3.

Ajateltiin Noran kanssa, että kannattaa tutustuttaa Merlin ja nuori fieldspanielinarttu Hertta toisiinsa ennen näyttelyreissua. Ne olivat heti keskenään kaveria ja saivat sitten juoskennella Harjavallan koiraseuran kentällä.