tiistai 22. syyskuuta 2015

Hyvinkää RN 20.9. tuomari Paavo Mattila

Koska meillä oli jo klo 9 kehä, päätimme vuokrata mökin, ettei tarvitsisi herätä niin aikaisin ja samalla oli pieni lomanpoikanen kun Japillakin oli vapaata ja näin myös Merlin pääsi mukaan mökille.

Mökki oli Mäntykallion lomamökeistä isoin ja oikein mukava kaikilla mukavuuksilla, lisänä vielä takka ja puulämmitteinen sauna, josta sai oikein makoisat löylyt :)


Aamulla minä ja Reija sekä pennut lähdimme ajamaan Hyvinkäälle ja mietimme, että toivottavasti kehämme sijaitsee vähän paremmassa paikassa kuin viime vuonna. Ja onneksi niin sitten olikin. Ilma oli vähän viileä eikä aurinko paistanut, mutta mitä tärkeintä, ei satanut. Oli kiva tavata taas Kirsi ja Sari Nellan ja Iiriksen kanssa, kuten tietysti muitakin kooikkeri-ihmisiä :)

Vähän alkoi jännittää kehä varsinkin kun Nano sai moikata muita kooikkereita ja se meni vähän sekaisin innosta eikä oikein jaksanut keskittyä.
No pian kehä sitten alkoi ja me tuttuun tapaamme olimme taas kehän ensimmäiset. En tahtonut saada oikein Nanoa esiintymään, kun toinen uros oli kehässä aina Nanon katseen edessä, olisi mennyt moikkaamaan, mutta jossain vaiheessa he siirtyivät pois. Kyllähän Nanon pitää kestää muut koirat kehässä, pitää tätä vaan treenata. Yleensä kyllä ei ole haitannut, mutta ehkäpä nartut vähän sekoittivat nuoren uroksen päätä ennen kehää. Pöydällä se oli oikein mallikkaasti. Tuomari alkoi tutkia turkkia ja sanoi, että tämä kohta on ok, jossa siis oli mustaakin joukossa, mutta sitten sanoi, että tuota irokeesia ei saisi olla ja väärän laatuista karvaa. Menin siihen tokaisemaan, että pitääkin olla tässä vaiheessa niin tuomari sanoi, ettei kaikilla ole niin siihen (hups...) menin vielä jatkamaan, että kaikilla niillä yleensä on, jolle tulee hyvä turkki... ei onneksi laittanut pahakseen, mutta koska muuta negatiivista ei löytänyt, niin irokeesi sitten tiputti meiltä SA:n. Juoksutti meitä kyllä normaalia enemmän kehässä eli oli varmaan lähellä se SAkin, mutta ei. Kovasti kehui ja sanoi, että tulee oikein hyvä koira, kun kehittyy vielä. Toinen uros AVO-luokassa sai sitten sertin ja tuli vielä ROPiksikin.

arvostelu:
"hyvin rakentunut nuori uros, jolla oikeat mittasuhteet. Hyvänmallinen pää, hyvin kehittynyt runko. Hyvä ylälinja. Sopivasti kulmautuneet raajat. Hyvä karva tulossa, Ajoittain hieman korkea häntä. Hyvät liikkeet. Miellyttävä käytös"

Tähän tulokseen olen kovin tyytyväinen :) niin paljon hyvää löytyi omasta "vauvastani"

Nappi esiintyi aivan upeasti kehässä, mummu oli siitä niin ylpeä! Koosta todennäköisesti rokotti sitten sen verran, että se sai EH:n. Ihmettelimme kyllä kovasti ja kuulemma kehui myös koiraa kehän jälkeen. Mutta kaikki tietävät että tällaista tämä näyttelyelämä on ja kuulemma tämä tuomari sijoittaa todella harvoin junnun aikuisten edelle.

Ja oikeastaan oli hyvä että näin kävi, koska Reijalle alkoi nousta kuume eikä todennäköisesti oltaisi voitu jäädä ryhmäkehään, joka olisi ollut vasta kuuden tunnin päästä.

Kaiken kaikkiaan oli todella kiva viikonloppu :)

Nano mätsärissä 13.9.

Ajattelin tekevän hyvää Nanolle treenata vielä kerran näyttelyä ennen 20.9. ekaa sertin metsästysnäyttelyä. Harmillisesti Nappi ei tällä kertaa päässyt, kun oli vähän toipilaana vatsataudista.

Nano sai punaisen ja tuli punaisten kolmanneksi :) komeaksi pojaksi siellä kehuttiin kentän laidalla :)

torstai 10. syyskuuta 2015

5.9. Wecan kisat: eka SM-0!!!

Weca ja oma seura järjestivät yhteiset kisat Harjavallassa 5. - 6.9.
Kolmosille oli lauantaina 2 agirataa ja yksi hyppyrata, josta 2 viimeistä oli samalla piirinmestikset.

Eka rata oli Petteri Kermisen käsialaa ja kuten tunnettua, hänellä oli siellä aikamoinen määrä ansoja ja niin me sitten yhteen sorruttiin. Muutenkin meno oli melko takkuista kuten nyt on tahtonut olla aina eka rata meillä. Siis HYL. Ja mielessäni ajattelin että oli radalla hyviäkin kohtia ja tämä ei ollut vielä piirim. rata.

Sitten Tuli tuomaroimaan Pertti Siimes. Agirata oli ihan mukava, ansojahan sielläkin oli mutta kaikki saatiin hanskattua, kepeille meno vaan meni niin vauhdikkaasti että meni ohi ja siihen suttaantui aikaa, tulos 5+7,36= 12,76 ja sijoitus 14. eli meidän eka tulos kolmosissa :) Ja niinhän sitten ajattelin ettei meidän vauhti kolmosissa taida vielä mitenkään riittää.

Siten olikin vuorossa viimeinen hyppyrata. Meillä meni se yllättävän hyvin ja... tulos 0 aliajalla -0,10 s. Mahtavaa, meidän eka SM-0!!! Olin aivan pyörällä päästäni jos siitä kuten myös siitä että kisaamassa oli vanhoja konkareita ja silti sijoitus oli 4./26 ja näillä yhteistuloksilla olimme piirinmestaruuskisan 5. sijalla :)

ei paha kolmosten korkkaus :)

Ja mikä mukavinta, kisoissa oli katsomassa tukijoukkoni Reija ja Japi, Napin ja Nanon kanssa :)

Oikein hieno päivä kaiken kaikkiaan, vaikka kastuttiinkin viimeisellä radalla.

hyppyrata:
 
kuvia: